Koronavirustiedote asiakkaillemme

Kuten kaikki varmasti tietävät, Covid-19-koronavirus on muuttunut pandemiaksi ja tartuntojen riski on nousussa. Kaikkien yhteistä panosta tarvitaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi tai edes hidastamiseksi.

Oy Lining Ab pyrkii omalta osaltaan estämään koronaviruksen leviämisen, suojaamaan asiakkaitaan ja henkilöstöään sekä varmistamaan toimituskykynsä.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Matkustusta vältetään mahdollisuuksien mukaan.

Vieraita ei myöskään kutsuta tapaamisiin Oy Lining Ab:n tiloihin.

Kaikki työ, joka ei vaadi läsnäoloa, tehdään etätyönä.

Ensisijaisesti pyrimme palvelemaan asiakkaitamme sähköisillä välineillä sekä puhelimitse.

Kuuntelemme asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme ja tapaamme kasvotusten vain asioissa, joissa molemmat näkevät sen tarpeelliseksi asioiden hoitamiseksi.

Asiakaspalvelumme, 24/7 -päivystyspalvelumme, huolto- ja saneeraus ja muut normaalit toimintomme ovat kuitenkin asiakkaidemme käytettävissä.

Varastohenkilökuntamme on paikalla, joten toimitukset ja tilaukset hoituvat aivan kuten ennenkin. Toistaiseksi kaikki toimitustavat toimivat kuten aikaisemmin. Mikäli näihin tulee muutoksia, tiedotamme asiasta viipymättä. Noutotilaukset Vantaalta voidaan tilattaessa valita laiturilta noudettaviksi tai sisältä haettaviksi.

Seuraamme tilannetta päivittäin aktiivisesti ja olemme valmiina reagoimaan muutoksiin tarvittaessa.

Näillä toimenpiteillä pyrimme varmistamaan, että asiakkaamme, henkilökuntamme sekä kaikki muut ihmiset olisivat turvassa.

Yhdessä vastuullista vesitekniikkaa

Anna määrä:

Lisää