NoDig Challenge Norjassa

Norjassa Oslo Vann og Avløp (VAV) järjesti NoDig Challenge -kilpailun, jossa tavoitteena oli kehittää prototyyppilaitteesta, joka mahdollistaisi tonttijohdon liittämisen runkolinjaan ilman kaivuutöitä. Kilpailuun ilmoittautui toistakymmentä osallistujaa. Voittajaksi valittiin Hawle water technology Norge, jonka yhteistyökumppaneina toimivat porausrobotteihin erikoistunut Techni ja suuntaporauksiin erikoistunut Båsund Boring.


Menetelmän toimintaperiaate: Esimerkiksi sujutettua putkea pitkin lähetetään robotti, vaikkapa Hawle Combiflex ryhmäventtiilin huoltokannen kautta. Robotti ohjataan lähettimen avulla haluttuun kohtaan putkea. Robotti poraa putkeen reiän ja painaa suurella voimalla liittimen vastakappaleen paikoilleen. Samaan aikaan tonttijohto suuntaporataan. Suuntaporan ”myyräterä” syöttää kaivetun maa-aineksen perässä vedettävään suojaputkeen. Suojaputkesta porattu maa-aines imetään pois erillisen imuyksikön avulla. Pora ohjataan sondin avulla putken viereen. Porausterä vedetään takaisin suojaputkea pitkin. Tonttijohtona käytettävään PE-putkeen liitetään pistoliitin, jonka toinen pää on varustettu pikaliittimellä. Putki liitimineen työnnetään suojaputkea pitkin liitoskohtaan, jossa pikaliitin lukkiutuu paikoilleen. Liitoksen yhdistymistä ja tiiveyttä valvotaan runkolinjassa olevan robotin kameran avulla.

VAV:n laskelmien mukaan tämä menetelmä säästää kustannuksia noin 40 %, sekä aikaa ja ympäristöä. Oslo Vann og Avløp toivoo käyttävänsä tätä menetelmää jo vuoden päästä.
 

Lue lisää:

https://www.tu.no/artikler/slik-fungerer-teknologien-som-gjor-det-mulig-a-legge-vannror-i-bakken-uten-a-grave/405225?key=eP6ZSsTW

http://www.sstt.se/?cid=457

https://www.tu.no/artikler/har-du-teknologien-for-a-legge-ror-uten-a-grave/225743

Nodiglogo
Kobling
160324hwt

Anna määrä:

Lisää